Herralan tila

Herralan tila sijaitsee Hartolan Putkijärvellä, Päijät-Hämeessä. Tila on ollut nykyisen suvun omistuksessa 1860-luvulta lähtien. Herralassa karjankasvatuksella on pitkät perinteet. Voisikin sanoa, että lehmillä on ikiaikainen nautintaoikeus Herralan tilan maille.

Herralan tilalla harjoitetaan emolehmätuotantoa ja pihvikarjan kasvatusta sekä viljan viljelyä. Peltoja on viljelty luonnonmukaisesti vuodesta 2009. Eläimet siirrettiin luomutuotantoon keväällä 2015. Samoihin aikoihin päätettiin perustaa Herrala Beef Oy vastaamaan pihvilihan suoramyynnistä. Eläimet ovat olleet hyvinvointisopimuksen piirissä vuodesta 2010.

Verkkosivujen suunnittelu ja toteutus: Mediapalvelu W3D